”Täydellinen maalausmenetelmä”

1800-luvulla taideopiskelijat matkustivat Pariisiin ja Müncheniin opiskelemaan akateemista maalausmenetelmää, joka tunnettiin myös ”täydellisenä maalausmenetelmänä” tai ”täydellisenä tekniikkana”. Ilmaisu oli levinnyt laajalle 1800-luvulla kulttuuripiireissä ja jäi elämään 1900-luvun taidehistorian ja taidekriitikoiden kirjoituksissa mutta sen seikkaperäinen käsityöläistieto katosi ajan mittaan.

Varhaiset taideakatemiat ottivat tehtäväkseen ylläpitää ja kehittää suurten mestareiden maalaustekniikkaa. Menetelmä perustuu muunnelmaan italialaisen koulukunnan kolmivaiheisesta järjestelmästä. Menetelmä on esitetty käsikirjoituksesta, joka pantu Antoon van Dyckin nimiin, ja on tallennettu Englannin kuninkaallisen lääkärin Sir Theodore de Mayernen muistiinpanoihin. Van Dyck oli Rubensin oppilas, ja Rubens oli matkustanut Italiaan tutkimaan mestareiden tekniikoita, erityisesti Tizianin tekniikkaa. Vaiheet ovat Van Dyckin nimissä esitetyssä kirjoituksessa seuraavat:

• La maniera lavata – pesuvaihe
• La maniera sbozzata – muovailuvaihe
• La maniera finita – viimeistelyvaihe, väritys, kuullotuksia ja sumrauksia

Vaiheet voidaan nähdä monissa vanhojen mestareiden keskeneräisissä maalauksissa:

Kerrosmaalaus kehittyi temperamaalareiden myötä, heidän oli kehitettävä looginen tapa ratkaista maalauksen ongelmat, koska kananmunaemulsio kuivui nopeasti ja muoto oli kehitettävä järjestelmällisesti. Varhaiset öljymaalarit omaksuivat temperamaalareiden työjärjestyksen ja työskentelivät sillä, kunnes tekniikka kehittyi vähitellen.

Useista syistä tämän menetelmän tieto oli kadota 1600-1700-lukujen vaihteessa. Eri tekijät pyrkivät löytämään tiedon uudelleen. Yksi näistä oli englantilainen Thomas Bardwell, joka julkaisi tutkielman ”The Practice of Painting and Perspective Made Easy” (1753). Tutkittuaan suurten maalareiden keskeneräisiä teoksia hän esittää vanhojen mestareiden maalanneen kolmivaiheisesti, ja mainitsee jo teoksen kannessa vaiheet ”täydellisestä maalausmenetelmästään”, kuten hän sitä nimitti:

• First Painting (or Dead Colouring) – Ensimmäinen maalaus tai eloton kerros
• Second Painting – Toinen maalaus
• Third or Last Painting – Kolmas tai viimeinen maalaus

Sekä Jacques Louis David että Sir Joshua Reynolds omistivat kopion Bardwellin teoksesta. David oli Ranskan uuden akatemian Ecole Des Beaux-Artsin puheenjohtaja ja Joshua Reynolds Englannin Royal Academyn johtaja.

Bardwell esittää, että vaiheet voidaan edelleen jakaa kahteen sessioon. Eloton kerros voidaan erottaa ensimmäisestä maalauksesta jne. Menetelmä noudattaa öljyisempää päälle -sääntöä, jossa maalinesteen öljyisyyttä vähennetään aluksi ohentimilla ja lisätään loppua kohden.

Piirustus/ alusmaalaus

Piirustus ja alusmaalaus erotetaan varsinaisesta maalausprosessista, koska ne ovat pohjatyötä. Tämä saattoi olla yksinkertainen ruskea tai maanvihreä maalaus, imprimituuri, campitura tai kokopaletin värillinen alusmaalaus (pesumassoittelu tai väripesu). Riippuen tehtävän monimutkaisuudesta piirustuksen saattoi yhdistää alusmaalaukseen tai tai tehdä erikseen. Monimutkaiset maalaukset vaativat laajan pohjatyön, useita harjoitelmia ja tutkielmia sommittelusta, ympäristön yksityiskohdista, hahmojen vaatetuksesta, ilmeistä, eleistä jne.

Eloton kerros

Eloton kerros on litteä värialueiden massoittelu, yleensä erotettu valoon ja varjoon (ellei valaistus ole suoraan edestä, jolloin varjoa ei näy). Eloton kerros on yleensä tummin puolisävy, keskisävy. Elottomassa kerroksessa maalineste on tärpättiä. Eloton kerros vain vihjaa lopullista väriä, ja vaihe kuivuu mattapintaiseksi tärpätin takia, eli siitä puuttuu öljymaalauksen kiilto ja lopullinen kirkkaus, siitä tulee nimi eloton kerros (dead colouring).

Ensimmäinen maalaus

Ensimmäinen maalaus on suuren muodon mallinnusta, yksityiskohtia ei työstetä vaan työn kolmiulotteisuus rakennetaan isona kokonaisuutena. Työskentely on mosaiikkimaista, selkeät mutta pehmeät saumat eri tummuus-vaaleusasteiden kanssa ovat näkyvillä levyissä, kaksiulotteisissa muodoissa. Maalineste on puolet tärpättiä ja puolet öljyä, eli siinä on jo öljymaalauksen kiiltoa, siksi vasta se mielletään ’maalaukseksi’.

Toinen maalaus

Toinen maalaus on työn käsittelyä pienellä siveltimellä pienin mosaiikkimaisin vedoin, työ maalataan lähes kokonaan uudelleen vieden se mahdollisimman pitkälle. Maalineste on öljyä ja paksua öljyä.

Kolmas tai viimeinen maalaus

Kolmas ja viimeinen maalaus on viimeistelyä ja hienosäätöä. Maalaaminen on läpikuultavaa eikä peitä edellisten kerrosten työtä vaan ehostaa ja täsmentää sitä, syventää ja kirkastaa. Tässä käytetään öljyisempää päälle säännöstä poiketen öljyä ja tärpättiä sekä mahdollisesti hartseja lisäämään läpikuultavuutta ja vähentämään kellastumista. Tizianin väitetään vastanneen, kun häneltä kysyttiin miten hän viimeisteli työnsä: ”Velatura, trente o quarante.” (”Kuullotuksia, kolmekymmentä tai neljäkymmentä”). Määrä kuulostaa paljolta mutta jos maalauksessa on monta objektia, ja jokainen vaatii kolme tai useamman kuullotuksen, Tizianin kuullotusmäärä täyttyy helposti.

Yhteenveto

Taideakatemioiden tehtävänä oli tekniikan täydellisyyden säilyttäminen kun taas pedagogiikka oli toissijaista ja kuului enemmän yliopistojen tehtäviin. 1800-1900-luvun avantgarden kapina akatemiaa kohtaan kohdistui paljolti täydellisen maalausmenetelmän opettamista kohtaan, joka koettiin pakkomielteenä. 1800-1900-luvun monet suurista akateemisista maalareista tekivät mestariteoksensa tällä menetelmällä, muiden muassa Ingres, Bougueraus, Waterhouse, Alma-Tadema jne. Ranskassa akateeminen maalausmenetelmä muuntui eri mestareiden käsissä, Bougueraun saattoi tehdä frottien, ebauchen ja harvemmin grisaillen. Grisaille oli paljolti jäänyt pois käytöstä, koska värejä oli enemmän saatavilla kuin vanhempien mestareiden aikana. Menetelmän täydellisyys tulee siitä, että jokainen vaihe on kokonaisvaltainen, täydellinen. Tästä tulee sanonta, että työn tulisi joka vaiheessa näyttää hyvältä, kokonaiselta.

”Maalaustaiteen käsityöläisyys, siten kuin Bouguereau sitä harjoittaa, noudattaa periaatteessa akateemista teoriaa, perustavanlaatuista ideaa, että maalausta voidaan arvioida loogisesti ja objektiivisesti, sen mukaan miten se mukautuu näkyviin osiinsa, jotka voidaan määrittää sommittelun, piirustuksen, väriharmonian ja ilmaisun mukaan. Metodi, jolla Bouguereau toteutti teoksensa, tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia tutkia ratkaisuja ja ongelmia, jotka saattavat kummuta näistä jokaisesta osa-alueesta. Hän vei täydellisyyteen jokaisen vaiheen, joka johti maalauksen luomiseen.”

–Lehtikirjoitus Bouguereaun Pariisin Salongin töistä 1800-luvulta.

Akateemista menetelmää, siten kuin se on tässä esitetty opetetaan jälleen kouluissa kuten Angel Academy of Art, The Florence Academy of Art kuin myös Herassa. Menetelmää opetellaan aluksi yksinkertaisista peruskappaleista aina kipsimaalaukseen, asetelmiin, figuuriin ja muotokuviin.

Lähteet

Thomas Bardwell: The Practice of Painting and Perspective Made Easy (1753)
Roger de Piles: Cours de Peinture par Principles… (1743)
Nicolas Beer: Sight-Size Portraiture 2010