Akateeminen taide
Akateeminen taide on realistista, luonnonmukaista taidetta, joka vakiintui renessanssin aikana, ja jota opetettiin monta vuosisataa viimeisenä sanana.
Ensimmäinen taideakatemia perustettiin 1500-luvun Italiassa. Accademia di belle artin kunniaprofessoreihin kuului Michelangelo, joka oli Leonardon ja Rafaelin ohella tärkeitä suunnannäyttäjiä ja esikuvia. Annibale Carraccin johdossa antiikin patsaiden tutkiminen, suoraan luonnosta työskentely ja menneitten sekä elävien mestareiden kopioiminen piirtämällä muodostivat keskeisen ohjelman.
Ranskan valloitettua Italian ja vietyä sen taideaarteita akateemisen taiteen keskus siirtyi Pariisiin. Ludvig XIV:n tukema ja Nicolas Poussinin sekä Charles le Brunin alkuun saattama Academie Royale de Peinture, Sculture et Architecture oli nyt hallitseva taideakatemia maailmassa. Akatemiassa opeteltiin sommittelua, perspektiiviä ja anatomiaa, jäljennettiin Michelangelon, Leonardon ja Rafaelin piirustuksia ja maalauksia ja piirrettiin alkeiskappaleita sekä monimutkaisia kipsipatsaita kuusi vuotta ennen kuin oppilas saattoi siirtyä elävän mallin luokkaan. Akateemisen taiteen tavoite oli kuvata suuria kertomuksia. Koulutus huipentui usean henkilöhahmon historiamaalauksiin, jotka kuvasivat kruunajaisia, kaupunkivalloituksia, mytologiaa, kirjallisuusklassikoita, Raamatun kertomuksia ja aikalaiskohtauksia. Muotokuvat, maisemat ja asetelmat nähtiin alempiarvoisina aiheina, ja niitä ei välttämättä kuulunut koulutussisältöön, vaan niitä harjoiteltiin koulutusohjelman ulkopuolella tai yksityiskouluissa.
Akatemia ja sen opetusohjelma joutuivat muutoksen kouriin Ranskan vallankumouksen aikaan, jolloin sen sijainti siirtyi Louvresta Seinen toiselle puolella, ja Napoleon asetti laitoksen johtajaksi Jacques Louis Davidin. Ecole des Beaux Arts oli hänen johdollaan esikuva muille akatemioille. Davidista alkaa ’klassisena koulukuntana’ tunnettu akateeminen taide niin kuin se nykyään tiedetään. Davidin akateeminen taide on uusklassismin mukaisesti teknisesti mekaanisen viimeisteltyä ja selkeätä, valot ja varjot erotetaan litteisiin pintoihin, joiden rajasiirtymä ja puolisävyt kuvaavat muodon. Davidin oppilas Jean-Auguste-Dominique Ingres edelleen kehitti akateemista taidetta, ja sen vei tekniseen huippuunsa William Adolphe Bouguereau, jota on nimitetty akateemisen taiteen ylivoimaiseksi isähahmoksi. Akateemisen taiteen pakkomielle täydelliseen tekniikkaan aiheutti 1800-luvulla kapinan, joka johti siihen, että jopa sen opettamista, miten maali levitetään kankaalle, nähtiin moraalittomana.
Akateemista taiteen oikeaoppista tekniikkaa luonnehtii korkea käsityöläistaito, järjestelmällisyys työvaiheissa, huippuun asti viimeistelty jälki ja hillitty ilmaisu. Sen arvoja ovat tieteellinen objektiivisuus ja uskollisuus luonnolle. Teosten tuli välittää tunnetta, hyvää makua ja runollisuutta. Nykyisen akateemisen taiteen talotyyli on naturalismi, jonka ihanteena on antiikin patsaiden selkeys ja muotokieli. Naturalismi on periaatteiltaan samaa kuin 1800-luvun realismi ja impressionismi mutta tiukemmin viimeisteltyä ja hillitympää värien käytöltään maalauksessa. Akateeminen taide ja klassinen taide eivät ole aivan sama asia: kaikki akateeminen taide on klassista mutta kaikki klassinen taide ei ole akateemista. Rembrandt ja Velazquez eivät olleet akateemisia taiteilijoita – heidän tekniikkansa oli siihen nähden vapaaluontoisia eikä täyttänyt akatemian ihanteiden kauneusvaatimuksia. Vasta 1800-luvulla Velazquezia ja Rembrandtia alettiin ihailla akatemioissa.
Ateljeekouluista ja työpajoista eroten akatemioilla oli ja on suuret resurssit. Ne ovat valtiollisia instituutteja virkoineen ja niillä on pääsyvaatimuksia monivuotiseen ohjelmaansa, ja maalausohjelman päättötyöt ovat monumentaalisia teoksia. Ateljeekoulut ovat verrattain epämuodollisia, lyhyitä ja suppeita ohjelmaltaan ja harjoitustyöt pienikokoisia ja -luontoisia. Ateljeemenetelmä on varsinkin Sight-Size-kouluissa puhtaasti havainnollinen, eli lähtee ulkolinjan kartoituksesta ja kuvaa muodon valon, varjon ja värin astevaihteluilla. Akateeminen menetelmä on myös havainnollinen mutta lähestymistapa on rakenteellinen, konstruktiivinen, eli lähtee geometriasta. Pietarin taideakatemia on suurin nykyajan klassinen akatemia, jonne on huomattavat pääsyvaatimukset. Opiskelijat käyvät useita vuosia pohjakoulutusta ja valmistavaa opiskelua ennen akatemiaan hakemista.
Lue myös: