Kerrosmaalaus ja Caravaggion tekniikka

”Aluksi on opittava hienostunut ja monivaiheinen tekniikka ja vasta myöhemmin karkeampi tapa.”
–Giorgio Vasari Taiteilijaelämänkerroissaan yhteenvedossaan Tizianin teknisestä kehityksestä

Myöhempi taidekoulutus päätyi tässäkin päinvastaiseen tulemaan: useimmat ateljeet opettavat ensin maalaamaan kertaluontoisesti, peittävästi, jotta oppilas saa enemmän maalaamisen luonteen hallintaa, ja vasta sitten tutustutaan kerrosmaalaustekniikkoihin. Jotkut ateljeet kuitenkin opettavat alusta lähtien 1400-luvun alankomaalaisten (flaamilaisten) ja venetsialaisten kerrosmaalaustekniikkaa ja kertamaalaus otetaan ohjelmaan vasta myöhemmin. 1800-luvun jatkumoa edustavat ateljeet kuten Hera taas pitävät kerrosmaalaustekniikat yleensä erikoistyöpajojen aiheina kuten tässä käytävässä Caravaggio-kurssin työssä.*

Kerrosmaalauksen periaatteen kehittivät temperamaalarit, joiden oli luotava looginen työtapa useista syistä, muiden muassa koska kananmunaemulsio kuivui nopeasti. Varhaiset öljymaalarit omaksuivat temperamaalarien menetelmän ja työskentelivät sekatekniikalla, jossa alusmaalaus tehtiin temperalla ja päällemaalaus öljyllä.

Renessanssin Italian kolmivaiheinen menetelmä oli seuraava:

La maniera lavata – pesuvaihe, jossa kangas sävytetttiin ohuesti ja juoksevasti.
La maniera sbozzata – muovailuvaihe, jossa luotiin hienot astesiirtymät tummien ja vaaleiden välillä, joko monokromaattisesti, musta-, ruskea- tai vihreäsävyisesti tai paikallisväreillä.
La maniera finita – kuullotus- ja sumrausvaihe, jossa väri-informaatio rakennetaan tai täsmennetään ohuesti ja läpikuultavasti pohjatyölle.

Caravaggio-jäljennös Johannes Kastajasta vaihe 1) Sävytetylle pohjalle siirretty piirustus ja varjojen työstäminen

Kerrosmaalauksen historialliset perusteet on hyvä tuntea: entisaikojen maalareilla oli käytössään vähän värejä (pigmenttejä), jotkut kuten Afganistanista saatava sininen lapis lazuli olivat todella kalliita sekä vaikeita hankkia, ja sideaineeseen hiertämisen jälkeen niitä ei pystynyt säilömään pitkäksi aikaa ennen kuin tuubit keksittiin myöhemmin. Työskentelyssä oli aina käytettävä istuntoa kohden vähin tarvittava määrä hierrettyä pigmenttiä paletilla vaiheen tekemiseen. Alusmaalaus helpotti seuraavaa vaihetta, koska väri vetäytyi vähemmän ja siten liukui pinnalla paremmin, kuin jos olisi maalannut suoraan pohjusteen päälle.

Toinen kerros: Caravaggio yleensä muotoili yleensä vain ihmishahmojen ihon harmaasävyisellä välimaalauksella. Tässä on kankaan laskoksiakin työstetty.

Jotkut värisävyt saatiin aikaan vain kuullottamalla eri pigmenttejä päällekäin edellisen kuivuneen kerroksen päälle. On myös totta, että näillä saatiin aikaan myös efektejä, jotka kertamaalaamalla eivät onnistu, kun eri kerrosten pigmentit väreilevät yhteisvaikutustaan. Maalauksen pinnan sai lisäksi tasaisemmaksi maalaamalla ohuesti useassa kerroksessa, mikä tuki haluttua illuusiota ’ikkunasta toiseen maailmaan’ ja teki valovaikutelman yhtenäisemmäksi, kun ruskea alusmaalaus kuulsi varjoalueissa alta.

Useimmat ateljeet hyödyntävät kertamaalauksessa kerrosmaalauksessa käytettyjä historiallisia suppeita paletteja, koska niiden maavärit harmonisoivat työn luonnostaan ja sopivat erinomaisesti sisätilamaalauksiin kuten asetelmiin ja virallisiin muotokuviin. Jotkut ateljeet ja koulut kuitenkin aloittavat suoraan impressionistien kylmä-lämmin paletista ja sivuuttavat grisaille- ja suppean paletin kokonaan, koska katsovat sen tarpeettomaksi.

Kerrosmaalaamisen etuna on, että siinä ratkaistaan erissä taiteen ongelmia, ensin sommittelu, muodon ja rakenteen ongelma, valo-varjomassojen erottelu ja lopuksi värien ongelma, kun edelliset kerrokset kannattavat näitä. Työ pysyy yhtenäisenä jokaisessa vaiheessa, syy miksi kerrosmaalaus on säilynyt käyttökelpoisena eri muunnelmissaan yksinkertaisista aiheista aina monimutkaisiin kerronnallisin figuurimaalauksiin.

Artikkelissa on esitetty Henri Suhosen kurssityö Jari Huhdan opettamalta Caravaggio-kurssilta, jota jatkettu ammatillisissa opinnoissa: ruskea alusmaalaus, harmaasävyinen välimaalaus ja värikerros.

Lähteet:

Eastlake, Sir Charles Lock: Methods and Materials of Painting of the Great Schools and Masters, 1847 (2001 Dover edition). Kirja käy läpikotaisesti läpi flaamilaisen ja venetsialaisen kerrosmaalausmenetelmän.

Virgil, Elliott: Traditional Oil Painting, 2009, kirjassa asiaa edellisten lisäksi myös ranskalaisesta akateemisesta metodista (Bouguereaun kerrosmaalausmenetelmästä).

Schmid, Richard, Alla Prima II, 2013. Impressionistipaletin lähestymistavoista.